sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Uusia lankoja

Huivi edistyy pikkuhiljaa, mutta eniten täällä on väsäilty joululahjoja. Niistä ei tosin tänne uskalla kuvia laittaa ennen joulua. Odottamani Dropsin Alpakkajuhlat alkoivat ja kävin hakemassa ensimmäisen kasan alpakkalankaa paikallisesta lankaliikkeestä Villa Mollasta. Dropsin alpakkalangat ovat siis alennuksessa vuoden loppuun saakka -25 %, jolloin esim. tuolle perusalpakalle jää hintaa enää 2.75 euroa. Dropsin alpakkalanka on suosikkilankojani, siksi ostankin sitä nyt hieman varastoon.  

Toinen siskoista sai valita langat joululahjalapasiinsa. Onnistui yllättämään tuolla keltaisella!

Näitä sävyjä hamstrasin tällä kertaa.

Sain Helsingin tuliaisina toivomiani Regian Angora Merino-sukkalankoja. Niiden tuotanto on lopetettu joten ne olivat alennuksessa, mutta vielä sain kaksi kerää toivomaani sinisenharmaata. Tuo vaalea kerä oli myyjän mukaan vaaleanharmaa (soitin ja kysyin jäljellä olevia sävyjä), mutta minusta se on ennemminkin vaaleansininen. No, ihan nätti sävy sekin. Näistä taitaa tulla ainakin unisukat, ovat niin pehmoista lankaa. Minulla ei ole tästä langasta vielä mitään kokemusta, oletko sinä tutustunut tähän Regian lankaan? Kuinka hyvin mahtaa kestää käytössä?


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Raitasukat

No nyt sain valmiiksi miehen raitasukat. Kehui hyvin istuviksi ja väritkin olivat mieluisat, koska oli saanut ne itse valita. Pari purkamiskertaa nämä vaativat. Toisella kertaa olin tehnyt liian pitkäksi ja toisella kertaa kantapääkavennukset olisi saanut aloittaa jo aikaisemmin. Kavensin kantapään jälkeen normaalisti ensimmäiset viisi silmukkaa, sen jälkeen kavensin joka toisella kerroksella. Näin sain istuvat sukat. Varret olisivat kuulemma saaneet olla vieläkin lyhyemmät, mutta ne saa taitettua. Tämän väriset sukat kelpaisivat minullekin! 

Koko: 39-40, 60 silmukkaa ja 3 puikot
Lanka: Maija
Fiilis: Huh, vihdoin valmista, sain näihin menemään yllättävän kauan aikaa



lauantai 18. lokakuuta 2014

Syksyn kultaa

Ihastuin Debbie Blissin uuteen Fine Donegal-lankaan tämän kuvan perusteella:

Lainattu Yarn.com
Pakkohan tätä lankaa oli sitten tilata ja vieläpä ihan samassa sävyssä (Autumn Gold). Lanka on melko hintavaa (noin 20-25 dollaria kerä), mutta toisaalta siinä on 400 metriä lankaa sadassa grammassa ja mukana on kashmiria. Koostumus on 95 % villaa ja 5 % kashmiria. Lanka on rasvaisen tuntuista ja lampaantuoksuista. Fine Donegal on paksuudeltaan epätasaista, mikä sopii hyvin huiviin.

En halunnut tehdä kolmiohuivia vaan suorakaiteen mallisen ja pitkään mietin, että millaisen mallin valitsen. Olisin halunnut lehtikuvion, mutta en tähän hätään löytänyt hyvää suomenkielistä ohjetta. Valitsin yksinkertaisen, mutta kauniin mallin, jonka löysin Ullaneuleen sivuilta: suorakaiteen mallinen Fifi eli Fifi2. Loin työhön 80 silmukkaa ja sillä sain aikaiseksi noin 37 senttiä leveän huivin. Pingotan tämän valmiina, joten leveyttä tulee siten vielä lisää. 

Työ on nyt edennyt tämän verran: 


Tässä aiemmin ottamassani kuvassa väri näkyy vähän paremmin:



Kissakin pitää tästä, lampaantuoksu taitaa miellyttää... 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Aiemmin valmistunutta

Töitä ja touhua on ollut viime päivinä niin paljon, että neulomisaika on jäänyt vähiin. Sukat ovat edenneet hieman ja uutena olen aloitellut suorakulmaista Fifiä, siitä lisää myöhemmin.

Tässä kuitenkin lähiviikkoina valmistuneita töitä:

Pipo
Koko: 102 silmukkaa, 3 puikot
Lanka: Malabrigo Silky Merino sävyssä Stonechat
Fiilis: Ihana! Tuli juuri sopivan kokoinen ja lanka on ihanaa.

Lähikuvaa tekstuurista



Sukat itselle
Koko: 37, 48 silmukkaa ja 3 puikot
Lanka: Maija
Fiilis: Näin istuvia sukkia en olekaan ennen saanut aikaiseksi

Bambupuikot <3 Sininen tässä liian kirkas.

Näitä on nyt käytetty ja paljon! 

tiistai 7. lokakuuta 2014

Sukkaa pukkaa

Työn alla miehelle sukkaa Maija-langasta ja itselle kirjoneulesukkaa Regiasta. Regia luistaa puikoilla kuin vettä vaan, ihanaa lankaa ja asiaa auttaa myös suosikkipuikkoni Gjestalin bampupuikot. Harmikseni nuo Gjestalit ovat aina loppu kun niitä ostaisin lisää. Ovat siis jonkun muunkin mielestä erinomaisia. Maijaa neulon Prymin bambuilla, jotka ovat paljon karheammat kuin Gjestalin vastaavat. Toivon mukaan niihin tulee luistoa lisää käytön myötä, ovat aika uudet. 

Kirjoneulesukat

Miesten sukkaa